Yrittäjäksi nettisivuja tekemällä

Nykyään verkkosivuston tekeminen esimerkiksi WordPressin avulla on simppelimpää kuin koskaan ennen. Se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että websuunnittelijoilla riittää yrityksissä töitä. , 

Verkkosivujen suunnittelijoiden mediaanitulo on eräiden lähteiden mukaan Yhdysvaloissa yli 70 000 dollaria vuodessa (eli jotakuinkin 60 000 euroa vuodessa). Parhaimmillaan se voi yltää jopa 100 000 dollariin vuodessa. Jos tätä työtä voi tehdä kotoa käsin. on se todella houkutteleva tarjous. Jos etsit hyviä neuvoja yrittäjyyteen, voisi tässä olla sinulle yksi parhaista. Jos siis osaat tehdä verkkosivuja.

Web-suunnittelijaksi – kuinka se tapahtuu

Verkkosuunnittelijoilla on usein hyvä käsitys graafisesta ilmeestä ja visuaalisuudesta, joten he eivät ole pelkkiä koodin naputtajia. Houkuttelevaa tässä alassa on se, että sinulla ei tarvitse olla mitään koulutusta, vaan voit olla itse opiskellut. Jos opiskelee itse, tulee tähän olla myös kiinnostusta ja innostusta.

Parhailla verkkosuunnittelijoilla on tosiaankin visuaalista silmää, joka on hienon näköinen, mutta kuitenkin niin ettei graafisuus häiritset toimintoja. Saavutettavuus on nykyään tärkeää, joten suunnittelijan tulee tietää mitkä värit eivät sovi esimerkiksi värisokeille. Navigoinnin suunnittelu on yksi tärkeimpiä asioita, jotka pitää hallita. Se ei ole mitenkään yksinkertaista, vaikka kuulostaa siltä. Ja tietenkin koodaustaidot ovat tärkeitä. HTML:n lisäksi CSS ja Javascript sekä SQL ovat kuvailu-tai koodi kieliä, jotka tulisi olla vähintään hallinnassa.

Parhaita puolia websuunnittelijan hommissa ovat esimerkiksi seuraavat asiat:

  • Voit työskennellä kotoa .
  • Et tarvitse koulutusta, mutta todistukset toki auttavat kovassa kilpailussa
  • Websuunnittelijoiden töitä tarvitaan vielä pitkään ja jos kouluttautuu lisää, pysyy mukana kehityksessä
  • Saat harjoittaa luovuutta
  • Saat hyvää palkkaa
  • Tässä on helppo ottaa muita aloja haltuun kuten hakukoneoptimointi (SEO) sekä muut palvelut, jotka liittyvät verkkosivuihin

Haittojakin toki tällä alalla on.

  • Kilpailu on kovaa
  • WordPressin ja muiden kehitys tarkoittaa sitä, että itse verkkosivujen tekeminen on helpompaa

Websuunnitteluyrityksessä tarvittavia asioita

Kun työskentelet kotoa käsin, on hyvä olla rauhallinen kotitoimisto. Perheelliset tarvitsevat oman lukittavan huoneen. Tietokoneen tulee olla tehokas ja siihen tulee olla yhdistettynä mieluiten kaksi näyttöä. Ohjelmistot kannattaa hankkia ajan tasalle. Koodin tekemiseen voi käyttää myös ilmaisohjelmia.

Tee myös omat hienot verkkosivut, joista näkee mitä osaat tehdä. Laita yhteystiedot selkeästi näkyville ja monet pitävät myös siitä, jos sinulla on hintaesimerkkejä avoimesti näkyvillä. 

Verkostoidu ja löydä ensimmäiset asiakkaat

Verkostoituminen tällä alalla kannattaa aina. Kun teet verkkosivuja, on hyvä tuntea ainakin yritysmielessä graafikkoja, valokuvaajia, videokuvaajia, copywritereita, SEO-eksperttejä ja muita, joiden kanssa voit ottaa isompiakin projekteja haltuun. Sinun ei tarvitse osata kaikkea, vaikka uskoisit osaavasi kaikki edellä mainitut ammatit paremmin kuin muut.

Voit myös ohjata verkostosi yrityksiin asiakkaita, jotka tarvitsevat erityispalvelua tietyllä alalla. Näin voit odottaa myös, että he suosittelevat sinua kun heille tulee asiakkailta tarvetta verkkosivujen tekoon. 

Kuinka sitten saat asiakkaita? Mainostamalla ja markkinoimalla tietenkin, mutta usein puskaradio on se paras suosittelija. Verkostosi on tärkeässä osassa puskaradiota. Yritä kerätä suosituksia sosiaalisessa mediassa, jonne kannattaa toki tehdä omat tilit yritystäsi varten.

Freelance-alustoilla on myös mahdollisuus hankkia töitä. Niissä voit kertoa osaamisestasi ja tavallisesta tuntihinnastasi. Tämän jälkeen voi toki tulla vastaan monenlaisia tarjouksia hintahaitarin alemmastakin päästä, mutta niitä ei ole pakko hyväksyä. Ei kannata ainakaan profiloitua halvimpana mahdollisena websuunnittelijana, sillä se ei kuulosta myöskään laadukkaalta. 

Tämä ala on kuitenkin yksi parhaiten maksavista ajatellen sitä, minkä verran töitä tarvitsee tehdä – etätyö on sekin mahtava etu!